Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Tässä blogissa seurataan salaisten ystävien lähettämien askarteluyllätysten vastaanottamisia say7-ringin ajan, jonka kesto on 1.11.2008- 31.1.2009.
01.02.2009 - 22:55

Suurin osa onkin saanut jännittävät salaisuudet julki ja viimeiset lähetyksensä jo aikataulun puitteissa, osa vielä odottelee. Osa myöhästymisistä johtuu inhimillisistä syistä (sairastumisia ja muita ikäviä asioita, joista emoa on tiedotettu asianmukaisesti), joten ollaan vielä hetki kärsivällisiä.

Rinki on kokonaisuudessaan mennyt ihan kivasti. Joiltakin pettymyksiäkin on kuitenkin tähänkin rinkiin mahtunut. Eniten oltiin pahoillaan myöhästymisistä ja siitä, että blogiin ei postattu saaduista lähetyksistä pienen ajan sisällä. Tämä on tavoite, mutta arkielämässä tilanteet vaihtuvat ja yllätyksiä tulee. Niin kävi ihan emonkin osalta ja aina en tietokoneen ääreen päässyt niin tiheään kuin olisi ollut tarkoitus. Parhaani kuitenkin yritin :) Ja saatetaan nyt vielä tämä rinki ihan loppuun saakka :)

Say8 on alkanut Kristiinan vetämänä :) Onnea uudelle emolle uuteen rinkiin! Itsekin olen mukana, kivaa ;)

Tämä say7-blogi on täällä kommentointimahdollisuuksineen siihen saakka, kunhan saadaan rinki virallisesti päätökseen ja kaikki viimeiset lähetyksensä.

Ihanaa helmikuuta kaikille! :) Palaan asiaan vielä!

Halauksin Tuulia

EDIT: Emoakin on muistettu :)  <3 Sydämelliset kiitokset Sannan höpinät ja Pirjo! Kuvat laitan blogiini, kun saan kameran piuhat toimintakuntoon (tai mies ehtii laittamaan ;))

EDIT: Tämä blogi ei päivity enää. Say7-kierros on siis nyt ohi. Jos jotain asiaan liittyvää kuitenkin vielä ilmenee jostain syystä, voi yhteyttä minuun ottaa sähköpostitse say7rinki@gmail.com

KIITOS OSALLISTUJILLE :)

T. Tuulia

 

17.01.2009 - 10:34

Maissi (Sayksi paljastui Jecca)

Dumdum (Sayna Tiina)

Annehelena (sayna Pirjo)

Hanne (sayna Dumdum)

Helmi (sayna Hanne)

Anspe (sayna Peppi)

PiiaT (sayna Tiina)

Nallis (sayna Äitiliini)

Pappipuikoissa (sayna Oliveria)

MinnaL (sayna Nannuli)

TiinaR (sayna Btiipero)

Minna (sayna Tittiina)

Nannuli (Sayna Tyttö-nen)

Sabina (sayna Haakatja)

Myy ja viljonkka (sayna Anspe)

Sannan höpinät (sayna Willis)

Pirjo (sayna Pappipuikoissa)

Tyttö-nen (sayna Sannan höpinät)

Puksipuu saanut lähetyksen, joka sisälsi 3 leikekuva-arkkia, aivan ihania petaloo-kukkia, perhosnappeja, nalletarroja ja itsetehdyn kortin! (sayna Sakuusi)

Jecca (sayna Baula)

Äitiliini saanut lähetyksen, mikä piti sisällään kirjekuoria sydäntarroja, kirjaintarroja ja erilaisia papereita.(sayna Annehelena)

Haakatja (sayna Helmi_fi)

Btiipero (Sayna Mira)

Tittiina (sayna Salida) Tittiinalle onnea say8-ringin emoiluun :)

Salida (sayna Miukula)

Jaana( sayna Calle)

Nina (sayna HeliR)

Willis (sayna Jaana)

Mira (sayna Kata)

Jenskuliini (sayna Tanjuska)

Tanjuska (sayna Saron)

Calle (sayna PiiaT)

Miukula (sayna Paatsama)

Tiina (sayna Saana)

Mardemoomika (sayna Nallis)

Oliveria (sayna Macas Le Bray)

Shamina (sayna Maissi)

Macas Le Bray (sayna Puksipuu)

Baula (sayna Minna)

Kata (sayna Nina)

Iitaliini (sayna Minna)

Peppi (sayna Jenskuliini)

Sakuusi (sayna Sabina)

Saron (sayna Villityttö)

Villityttö (sayna Shamina)

HeliR (sayna Myy ja vilijonkka)

Kettuemon sayna Mardemoomika

Sahete (sayna loppuringin aikana Iitaliini)

Paatsama (sayna Lumikki)

Lumikki (sayna Sahete)

Nyyti (sayna Kettuemo)

Saana (sayna Nyyti)

17.01.2009 - 10:31

Kun paljastatte henkilöllisyytenne ystävällenne, laittakaa siitä ilmoitus myös minulle. Laittelen pikkuhiljaa sitten tietoja niistä tänne blogiinkiin. Aikaa kuukauden loppuun saakka :)

Mukavaa loppukiriä ;)

T. Tuulia

 

12.01.2009 - 12:48
Viimeinen kuukausi menossa say7:n suhteen- kylläpäs aika lentääkin! 15.-31.1 paljastuu sitten viimeistään salaisuudet, jos ei ole jo vihiä jostain saanut ja jäljille päässyt ;) Paljastuksen voit tehdä haluamallasi tavalla, kuitenkin viimeistään tammikuun loppuun mennessä.

Palautetta ringin sujumisesta mielellään haluaisin, niin oman saynsa suhteen kuin omien fiilisten sekä emon toiminnan + sääntöjenkin suhteen. Kiitokset lämmittävät, mutta erityisesti rakentava kritiikki kasvattaa ja auttaa say-rinkejä kehittymään :) Eli nyt tästä hetkestä ringin loppuun saakka otan mielelläni palautetta vastaan! Saat tehdä sen tähän postaukseen nimimerkillä tai ilman. Vaikka kannatan oman nimimerkin käyttöä yleisesti ottaen, niin tiedän, että joitakin asioita on helpompi tuoda esille anonyymina. Eli voit kommentoida myös anonyymisti. Muistetaan kuitenkin nettietiketti ja ringin säännöt ;) Kiitos ja kumarrus :)



PS. Mikäli et ole vielä kurkannut tulevaan, niin tee se nyt :)
01.01.2009 - 19:14
Emolla odottaa sähköpostissa urakoitavaa- hieman on joulu, uusivuosi+ perhe-yhtälö verottanut aikaani senverran, että say7-asiat on kerinnyt kasaantumaan. En ole kuitenkaan unohtanut teitä :) , aloitan purkamaan sumaa jo tänään ja viimeistään lähipäivien aikana yritän saada tilanteen päivitettyä.

Harmikseni joulukuun aikana ei kaikki ole saaneet lähetyksiään ja muutakin, mihin joudun valittettavasti puuttumaan :( Palaan tähänkin asiaan pian.

Uuden vuoden vaihtuessa myös viimeinen say7-kuukausi pyörähti käyntiin nyt ja say8:aan ilmoittautuminenkin on jo alkanut :)

Hyvää alkanutta vuotta say7-rinkiläisille!

T. Tuulia-emo


EDIT: Sähköpostisuma purettu. Mikäli ette saaneet jostain syystä vastausta minulta johonkin kysymykseenne, "nykäisittekö hihasta" minua uudelleen.

Voiko olla totta, että 9 osallistujaa odottelee joulukuun toista lähetystä?? Ymmärrän kyllä, että joulu ja uusivuosi on hässäkkää monille, mutta toivottavasti lähetykset löytää kuitenkin perille pian! EDITIN EDIT: No ei teitä sentään olekaan "kuin" neljä. Eiköhän tästä siis selvitä *huoh*

Huolehdithan raportointisi kuntoon ja postaukset blogiisi saamistasi lähetyksistä- kiiiiiitoooos :) Muutaman osallistujan kohdalla mietin miten menetellä....

Lämmin ja ISO kiitos niille osallistujille, jotka ovat hoitaneet hyvin ystävänsä muistamisen ja muut rinkiin kuuluvat jutut- teitä on onneksi enemmistö :)

Halauksin Tuulia-emo


1.jpg


Pohjasta kiitos;
 
Nappaa mukaasi :)

Kiitos emonnäköisestä napista Oliverialle :)

Jatkoa seuraa :)

Kävijöitä
Kävijälaskuri
Oletko ainoa?